Uutiset

Uutiset

Uusimmat

Kutsu vuosikokoukseen

21.4.2008 11:45

Jyväskylän Salibandyclub Blues ry:n vuosikokous pidetään tiistaina 22.04.2008 klo.18.30 Norssin alakoululla osoitteessa Pitkäkatu 8. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat.

Tervetuloa osallistumaan seuran toimintaan niin pelaajat, pelaajien vanhemmat kuin kaikki muutkin seuran toiminnasta kiinnostuneet.

S.C.Bluesin B-junnujen katseet suunnattu jo tulevaan kauteen !

9.4.2008 13:26

Kulunut kausi oli S.C.Bluesin B-junnujen osalta paljolti tulevaisuuden rakentamista. Jo kauden alussa tiedettiin, että 91-92-syntyneet pelaajat ovat hieman liian kevyitä 90-syntyneiden SM-sarjaan, joten tavoitteet asetettiin sen mukaisesti. Pelaajaringissä oli kauden aikana 2 maalivahtia ja 18 kenttäpelaajaa. Joillekin salibandy oli vielä kakkoslaji jääpallon, lätkän ja koriksen rinnalla, joten peleihin mentiin useimmiten vajaan 3 kentällisen voimin. Kauden aikana pelattiin yhteensä 19 matsia, joista maalisuhteella 82-71 tuli 8 voittoa - 4 tasuria - 7 tappiota. Kauden loppusaldo jäi kokonaisuudessaan selvästi positiivisen puolelle, mikä antaa menestymisen eväitä tuleville kausille. Kevään ja kesän aikana rakennetaan joukkue kaudelle 2008-2009 ja ilmassa on sellaisia merkkejä, että joukkue olisi entisestään vahvistumassa muutamilla uusilla todellisilla pelimiehillä. Salelle kiitos valmennus-, huolto- ja johtohommista sekä Katille ja muille tulkeille kiitos kieliavusta.

Kauden tehot: Petteri 13+16=29, Ile 15+13=28, VilleS 12+8=20, TuomasP 6+5=11, TuomasR 5+4=9, Janne 4+4=8, Miro 3+5=8, LauriL 4+3=7, VilleP 4+2=6, Eero 2+3=5, Juuso 2+3=5, Miika 2+2=4, Jaska 3+0=3, LauriH 2+1=3, Tuukka 2+0=2, Jiri 1+0=1, Ilari 1+0=1, Niklas 0+1=1

Aurinkoista Kevättä ja Kesää kaikille mukana olleille !

PekkaS

S.C.Bluesin M55 SM-hopealle !

9.4.2008 10:33

Valtakunnallisen salibandyn kuninkuusluokan M55 mestaruus meni tällä kertaa Helsinkiin. Vaajakoskella pelatussa osaturnauksessa koko ottelusarjan viimeinen ja ratkaiseva peli S.C.Bluesin ja VG:n välillä päättyi trillerimäiseen 4-4 tasuriin. Tällä tuloksella Vackra Gubbar pääsi juhlimaan Suomen mestaruutta ja S.C.Blues jäi tällä kertaa hopealle. Pronssia vei toinen helsinkiläisseura BeWe Pegasos.        

PekkaS             

Ottaako Bluesin M55-joukkue jälleen kultaa ?

4.4.2008 08:55

Vastaus kysymykseen saadaan lauantaina 05.04.2008 Vaajakosken urheilutalolla pelattavassa viimeisessä osaturnauksessa. Ensimmäinen ottelu alkaa klo 12.00 ja lopullinen ratkaisumatsi pelataan klo 16.45.

17.3.2008 14:17

Blues kohtaa I-divarikarsinnassa savonlinnalaisen Top Teamin!

Karsintasarjan ensimmäinen osaottelu pelataan Jyväskylän monitoimitalolla perjantaina 21.3 alkaen klo 15.00. Toinen osaottelu on Savonlinnassa sunnuntaina 23.3 klo 18.00. Mahdollinen kolmas osaottelu on tarvittaessa Jyväskylän monitoimitalolla lauantaina 29.3 klo 14.00.


Ottelun ennakkotunnelmia voit lukea oikealla olevasta linkistä! Seuraavat ottelut kohdasta.

Bluesin kevät jatkuu pelien merkeissä!

3.3.2008 19:25

Tänäkin vuonnakin tarjotaan Bluesin faneille herkkua karsintojen muodossa. Tällä kertaa karsitaan valitettavasti 2-divisioonaan, jonne joukkue ei toivottavasti putoa. Blues aloittaa kotiottelulla, alustavien tietojen mukaan 21.3. Vastustajasta ei ole vielä tietoa, mutta tiedotamme asiasta heti, kun 2-divarikarsinnat on pelattu. Ottelupari pelataan paras kolmesta periaatteella ja voittaja pelaa ensi kaudella 1-divisioonaa.

Tässä vaiheessa haluamme kiittä uskollisia fanejamme, toimitsijoita, kuuluttajia, pallopoikia, järjestysmiehiä, huoltajaa yms ketkä kiitoksen ansaitsevat. Olette tehneet jälleen tällä kaudella pelaamisemme mahdolliseksi ja ilman teitä emme pärjäisi. Toivottavasti jaksatte vielä taistella kanssamme kauden loppuun asti!

Pelaamme vielä pari reenimatsia ennen kauden huipennusta. Ensimmäinen peli pelataan Monnarilla 10.3 klo 20.30 toivottavasti tulevia A:n SM-kultamitalisteja Happeen A-junnuja vastaan.

M55 historialliseen 1. tappioon Hakaniemen luolastossa su 17.02.2008

19.2.2008 12:03

Hallitseva Suomen mestari S.C.Bluesin M55-joukkue vieraili toistamiseen Helsingissä sarjan toisessa osaturnauksessa sunnuntaina 17.02.2008. Alla oli kolme ensimmäisen turnauksen voittopeliä, joilla oli luotu uskoa menestykseen myös tulevissa otteluissa. Joukkue on luonteeltaan puhtaasti kanadalaistyyppinen ryhmä, jolla ei ole takanaan ainoatakaan yhteistä harjoitusta. Pelaajia on Jyväskylän lisäksi Mäntästä ja Tampereelta, mikä tekee joukkueesta lähes kansainvälisen. Yhteisharjoittelun puute ei ole kuitenkaan vaikeuttanut joukkueen saumatonta yhteispeliä, sillä onhan parhaimmillaan Mikolla, Empulla ja allekirjoittaneella takanaan henkilökohtainen katkeamaton 30 vuoden harjoittelujakso, muilla mestareilla hieman lyhyempi sessio.

Sunnuntain turnausmatka sai jo Jyväskylässä uutta mielenkiintoa, kun ensimmäisessä turnauksessa ajoittain joukkuetta omilla hienoilla torjunnoillaan pystyssä pitänyt Kaulimon Hannu ei ilmestynyt lähtörivistöön, vaan joutui jäämään kuumeen kouriin kotisohvaan maitipuoli ylöspäin jännittämään ottelutuloksia. Allekirjoittanut kokosi varastojen nurkista pikaisesti kasaan veskarin peruskamat, ja matkalla arvottiin hahmo kamppeiden sisään. Pertti ilmoitti rohkeasti spelanneensa taannoin  Ruotsin visiitillään yhden ottelun jonkun työpaikkajoukkueen veskarina, joten valinta ei loppujen lopuksi ollutkaan vaikea.

Pelipaikalla Hakaniemen torin alla luolien syvyyksissä naamioitiinkin sitten Pertti salamyhkäisesti joukkueen huippuveskariksi. Olisiko toisenlainen taktiikka ehkä tuonut paremman lopputuloksen turnaukselle jää vain arvailujen varaan. Nimittäin sekä Vackra Gubbarna että MaKi IVA olivat laatineet tappioista viisastuneena meitä vastaan taktiikakseen pieneen kaukaloon sopivan sumppupuolustuksen, jonka murtaminen muodostui meille tosi vaikeaksi. Kolmen pelaajan ja veskarin rakentama muuri maalin edustalla on joskus mahdoton ohitettavaksi, ja tämän seurauksena tulikin joukkueellemme historian kautta aikojen ensimmäinen tappio M55-sarjassa, 1-2. Muutamalla vastahyökkäyksellä oli VG näin rikkonut Bluesin taianomaisen tappiottoman sarjan.

Vaikka toiseen otteluun saatiin rakennettua hieman uusia juonia sumpun läpäisemiksi, ei pysytty kuitenkaan parempaan kuin 1-1 tasuriin. Siitä huolimatta, että kahdessa pelissä pallonhallinta oli meille 80-20 ja laukaukset 50-10 ei tuloksena ollut kuin yksi vaivainen piste. Positiivista peleissä oli kuitenkin se, etteivät pistemenetykset millään tavoin johtuneet veskarin mahdollisesta kokemattomuudesta huippupeleistä, vaan pikemminkin vastustajan paksunahkaisten puolustajien kipukynnyksen huipputasosta. Kaikki kunnia vastustajille laaditun taktiikan onnistumisesta, mutta muistutukseksi vain, että mestaruusmitalit ovat vielä jakamatta.

Kolmas peli olikin sitten Bluesin näytöstä. BeWe Pegasos lähti otteluun selvästi avoimemmalla taktiikalla kuin edelliset tiimit. Ilmeisesti sinänsä hyvin naamioidun veskarimme salaisuus oli paljastunut, ja BeWe luuli säikäyttävänsä meidät housut kintuissa. Toisin kuitenkin kävi, kiitos myös Pertin huippukoppien, ja tuloksena oli murskaava 8-2 voitto viime vuoden hopeajoukkueesta. Näyttäisi vahvasti siltä, että joukkueemme tarvitsisi muiden huippujoukkueiden malliin aamujäät ennen varsinaisia otteluita, ettei tarvitsisi pitää ensimmäistä peliä ainoana tutustumis- ja lämmittelysessiona. Oppia ikä kaikki, sanoisin.

Kuuden pelatun ottelun jälkeen VG johtaa sarjaa pisteen erolla Bluesiin. Toisin kuin viime kaudella, jolloin mestaruus oli ratkennut jo ennen viimeistä osaturnausta ovat kauden 2007-08 mestaruusmitalit jaossa vasta 05.04.2008 Vaajakosken turnauksessa. Olisi jopa aikaa järjestää parit treenitkin - mutta lienee turhanpäiväistä ajankulua. Jokainen pelaaja tyytyköön vielä tällä kertaa annettujen ohjeiden mukaiseen tiukkaan henkilökohtaiseen mielikuvatreeniin. Pistepörssi 6 ottelun jälkeen: Eino Otsala 9+2,Aarre Kangas 4+3,Pentti Pirkonen 4+1,Pekka Soininen 1+4,Mikko Kankkunen 1+3,Jukka-Pekka Järvinen 0+3,Pertti Kangas 0+1

PekkaS ”A”

 

 

Hyvää ystävänpäivää!

14.2.2008 15:03

Sc Bluesin edustusjoukkueen kollit toivottavat kaikille uskollisille faneillemme sydänmellistä ystävänpäivää! Toivottavasti jaksatte kanssamme vielä loppukauden! ps. Kiitos kannustuksesta Kuopiossa.

Maalivahtiosasto saa vahvistuksen

9.1.2008 10:55

Kävin tuossa lukemassa paakallo.fi sivustoa ja huomasin, että maalivahtiosastomme saa kovan luokan vahvistuksen. Liigapelejä rutkasti pelannut Tommi "Hanskan veli" Tapio liittyy joukkueemme vahvuuteen. Tommi tuo joukkueeseen paljon kokemusta ja on tervetullut vahvistus loppu kauden pelejä silmällä pitäen. Käykää lukemassa Tommin erittäin mielenkiintoisia mietteitä Pääkallo lehden sivuilta: http://paakallo.fi/2008/01/bluesin-maalivahtiosasto-vahvistuu/

Vielä ei ole selvää onko Tommi edustuskelpoinen parin viikon päästä pelattavissa otteluissa.

Pelit jatkuvat

5.1.2008 00:29

Tauko on vietetty ja sunnuntaina räjähtää! Tule kannustamaan Blues voittoon PSS:sta. Ottelu alkaa klo 18.30 Monnarilla!

Joululahja

24.12.2007 14:44

Blues haluaa antaa kaikille faneille pienimuitoisen lahjan, joten käykäähän katsomassa GSL-cornerista! Chilipatio!

Hyvää Joulua!

23.12.2007 13:58

Sc Blues toivottaa kaikille glögin huuruista joulua ja pisterikasta vuotta 2008!

B-junnujen syyskausi lähes pulkassa

3.12.2007 10:17

Vaikka tontut jo kolkuttelevat nurkilla, jatkuu syyskuun lopulla alkanut B-junnujen sarjakausi vielä yhdellä osaturnauksella Tampereella tulevana sunnuntaina. Mutta kuitenkin jo ennen sitä 6.12. itsenäisyyspäivänä käyvät Ile, Pette, Pertsa ja Hemmi näyttämässä taitojaan Eerikkilän urheiluopistolla 91-syntyneiden Pikku Pohjola Semifinaalitapahtumassa, missä toivottavasti saadaan taas syttymään uusia bluestähtiä Suomen salibandytaivaalle.

Tähän mennessä syyskaudella 2007 on Bluesin B91/92-joukkue pelannut yhteensä 10 ottelua, joista on tullut 3 voittoa, 3 tasuria ja 4 tappiota. B-junnujen Sisä-Suomen alueellinen alkusarja päättyi Bluesin osalta lohkon kolmossijaan, joten suoraan SM-sarjapaikkaan johtaneet karsintapelit jäivät tällä kertaa vain haaveeksi. Samassa alkulohkossa pelasivat Happeen ja FCV:n 90-joukkueet, jotka molemmat olivat hieman liian vahvoja Bluesin nuorelle ryhmälle. Lopulta SM-sarjan ulkopuolelle jäi myös Happee, kun sitä vastoin FCV90-joukkue raivasi karsinnan kautta tiensä 16 joukkueen loppusarjaan.

Kun alemman jatkosarjan otteluita on nyt pelattu neljä kierrosta, on Blues seitsemän joukkueen sarjassa voitolla ja kolmella tasurilla kolmantena. Kaikki on siis vielä jatkosarjan voiton ja sitä seuraavien karsintojen kautta mahdollista vaikka kuinka korkealle kevään loppukahinoissa. Tunnetusti joukkueemme on aina ollut parhaimmillaan kevään ratkaisuhetkillä. Kauden lopputulos tulee paljolti riippumaan siitä saadaanko kaikki pelaajat mukaan sarjan ratkaisuotteluihin eli vältytäänkö eri lajien päällekkäisiltä ottelupäiviltä.

Bluesin B91/92-junnujen tehotilasto:

Petteri             8+12=20

Ile                     9+5  =14

VilleS               5+4 =   9

TuomasR        5+4  =  9

TuomasP        4+3  =  7

Miro                 1+4  =  5

Eero                2+1  =  3

Juuso              2+1  =  3

LauriL             1+2  =  3

Jaska              2+0  =  2

Tuukka            2+0  =  2

Janne              1+1  =  2

LauriH             1+1  =  2

Miika               1+0  =  1

Ilari                  1+0  =  1

Jiri                   1+0  =  1

Niklas              0+1  = 1

VilleP              0+1  = 1

PekkaS

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

B-junnujen alkusarja päätökseen Monnarilla la 13.10.2007

12.10.2007 12:38

S.C.Bluesin 91/92-junnujen ottelut Monnarilla la 13.10.2007 

klo 10.00 Happee-S.C.Blues

klo 13.00 S.C.Blues-FCV-90

Blues taisteli voiton Happeesta!

23.9.2007 14:12

Lauantaina 22.9 Huhtaharjun koululla pelatussa harjoitusottelussa Bluesin edustusjoukkue voitti Happeen liigajoukkueen 8-5 (3-3, 1-1,4-1). Kaksi ensimmäistä erää oli tasaista, molempien tehdessä maaleja vuorotellen.  Kolmannen erän alku mentiin vielä tasaisissa merkeissä, mutta erän lopussa Blues pystyi tekemään tarvittavat voittoon johtavat maalit. Voiton avaimena oli koko joukkueen esimerkillinen taistelu omalla puolustusalueella. Bluesin kokoonpanossa oli 15 pelaajaa.

B-junioreiden sarjakauden avauspelit Monnarilla lauantaina 22.09.2007

21.9.2007 11:09

S.C.Bluesin B-junnut aloittavat SM-sarjan Keski-Suomen alkulohkon ottelusarjan lauantaina Monnarilla klo. 09.00 alkaen. Keski-Suomen lohkossa pelaavat S.C.Bluesin lisäksi Happee, FCV-90 ja FCV-91. Kolmen muun Sisä-Suomen alkulohkon kanssa on yhteensä 17 joukkueelle jaossa 2 varmaa SM-sarjapaikkaa sekä 3. mahdollinen karsintojen kautta. Lopullinen SM-sarja pelataan sitten talvella kahtena 8 joukkueen lohkona.

Jo pääsy alkulohkosta eteenpäin on kova haaste S.C.Bluesin nuorelle joukkueelle, ovathan pelaajat 91-92-syntyneitä. Joukkue on hieman uudistunut edelliskaudesta, sillä Panu Kotilainen luisui Happeen riveihin, Aleksi Rämö siirtyi Hatsinaan, Tuukka Nyrhinen keskittyy lätkään ja Anssi Palmu sekä Roope Koitola lopettivat sählyhommat kokonaan. Siirtyneiden tilalle on kuitenkin saatu hyviä uusia pelimiehiä, jotka täyttävät erinomaisesti lähteneiden jättämät pelipaikat.

Huolimatta viime kauden erinomaisesta menestyksestä C-91 junioreiden SM-sarjassa ( sijat 5-8 ) on joukkue nyt uuden tilanteen edessä, kun vastaan tulevat kovat 90-joukkueet. Tavoitteena on kuitenkin selkeästi päästä jatkoon alkulohkon kahden parhaan joukossa tavoittelemaan SM-sarjapaikkaa parhaiden Sisä-Suomen joukkueiden kanssa. Sisä-Suomen SM-karsinta pelataan jo 21.10. Tampereella, joten kuukauden sisällä sarja-avauksesta selviää pelaavatko S.C.Bluesin B-junnut jälleen muutaman vuoden tauon jälkeen ikäluokan SM-sarjassa. Muut vahvimmin SM-sarjaan ehdolla olevat joukkueet lienevät FCV-90, FoSu, ICA-90,  Nokia KrP, RuRu JSB  ja  Gunners-90.

Avausturnauksen ottelut Monnarilla ovat:

klo 09.00    FCV-90  -  S.C.Blues

klo 10.00    Happee   -   FCV-91

klo 12.00    Happee   -   FCV-90

klo 13.00    FCV-91  -   S.C.Blues

19.8.2007 18:19

S.C. Blues aloitti harjoitusottelunsa kahdella voitolla!

Muuramessa pelatussa harjoitusturnauksessa ensin kaatui viime keväänä II-divisioonan noussut Muuramen Yritys  8-4 (4-1,2-2,2-1). Toisessa ottelussa voitto niinikään II-divisioonan joukkueesta O2:sesta kirjattiin lukemin 7-2 (0-0,3-2,4-0). Ilahduttavaa otteluissa oli koko joukkueen sitoutuminen puolustuspelaamiseen. Bluesin kokoonpanossa oli 17 pelaajaa.

B-junnuihin haetaan 3-5 pelaajaa

18.8.2007 13:10

S.C.Bluesin B-poikien joukkue koostuu 90-92-syntyneistä pelaajista. Kaudella 2006-07 joukkue osallistui C-junnujen SM-sarjaan jääden kalkkiviivoilla SM-mitalipelien ulkopuolelle sijoille 5-8, joten kyseessä on haasteellisesti salibandya harjoitteleva joukkue. Kaudella 2007-08 joukkue osallistuu B-junnujen SM-sarjaan, joka alkusarjojen osalta käynnistyy jo syyskuun lopulla. Jos olet 91-92-syntynyt poika ja haluat ottaa salibandyhaasteen vastaan soita tai mailaa valmennustiimillemme Sauli "Sale" Tuominen 0400-555077, sauli.tuominen@norssi.jyu.fi tai Pekka Soininen 040-7077684, pekka.soininen@aanekoski.fi.

PekkaS

SC Blues kaudella 07-08

7.8.2007 23:40

SC Blues I divarissa

Viime kauden joukkueesta lähti tärkeitä pelaajia liigaseuroihin, mutta joukkueen runko on harjoitellut hyvin kesän aikana. Lajivalmennuksesta vastaa legendaarinen kolmikko Hannu Littunen, Tuomo Kääriäinen ja Reijo Valjakka. Lisäksi FCV:n Markku Ahila on vetänyt koko kesän juoksuharjoituksia ja Jussi Hynynen kerran viikossa punttiharjoitukset. Joukkueenjohtajana jatkaa Jukka Erola.

Yhteenvedot edustuksen kaudesta 2006-2007

1.4.2007 14:22

GSL cornerissa ovat nyt luettavissa niin pelaajiston, kuin valmennusjohdon mietteitä viime lauantaina päättyneestä kaudesta.

OLS ratkaisi jatkoajalla

30.3.2007 10:04

Bluesin ja OLS:n välinen liigakarsintasarja jatkui tasaisissa merkeissä torstaina Jyväskylässä. OLS oli pelissä paremmalla jalalla liikkeellä, ja  Blues olikin kolmanteen erään saakka ottelussa takaa-ajajan roolissa. Toki kotijoukkueellakin oli pelissä paikkansa, mutta viimeistely ontui muutamassa ratkaisevassa paikassa. Kolmannessa erässä kotijoukkue tuli erän loppupuolella vahvasti peliin mukaan ja onnistuikin tasoittamaan tilanteen ylivoimalla hieman erän puolen välin jälkeen. Jatkoajalla Lasse "Maalintekijä" Mäkisellä oli erinomainen paikka ratkaista peli, mutta OLS:n maalivahti sai omien sanojensa mukaan kyynärpäänsä väliin. Sitten tuli kuvaan mukaan jälleen tahtotekijä ratkaista näitä pelejä. OLS:n Rössi, joka on erikoismies tiukkojen paikkojen ratkaisuihin, väänsi väkisin vanhanaikaisella kuulan etukulmasta sisään.  Olimme tilanteen peitossa tarvittavan sekunnin myöhässä. Näin nämä mittelöt ratkeavat, halu ja tahto ovat avainsanat.

Sarja jatkuu lauantaina Oulussa. Bluesilla ei ole enää mitään menetettävää, ainoastaan voitetavaa. Homman nimi on se, että mahdollisuudet sarjan voittamiseen ovat edelleenkin aivan yhtä hyvät kuin sarjan alkaessa. Se vaatii kuitenkin uskoa omaan tekemiseen ja lisää laatua kaikille pelin osa-alueille.

Huomenna jatketaan!

28.3.2007 15:31

Huomenna se taas jatkuu, Idolsin ohella jatkuu myös huippujännittävä liigakarsinta, jossa panokset senkun kovenevat. Torstaisen ottelun voittajalla on siten kaksi kiinnitystä liigapaikkaan, ja ratkaisu omissa käsissään lauantaisessa, neljännessä kohtaamisessa! Edellisestä ottelusta jäi varmasti molemmille hampaankoloon, OLSin huimasta kolmannen erän alusta meinasi jäädä luu käteen, kun Blues painoi rinnalle. Ja samaten Bluesin hieno kiri sai erittäi ruman päätöksen, kun vastustaja iski voittomaalin Bluespelaajan kautta sisään. Nämä pelit ovat unohdettu ja homma lähtee taas alusta.

Bluesilla alkaa hieman näkymään valoa tunnelin päässä. TPS sarjassa loukkaantuneet Hulmi ja Hynynen ovat saanet terveystilannettaan parempaan suuntaan ja Kauppisen virustautikin alkaa hellittämään. SC Bluesilla on mahdollista saada torstaiseen peliin täysin ehyet kokoonpanot, *kop kop*

Uusia onnistujia on noussut esille Bluesin kokoonpanoissa, joten varmasti lähdetään koko porukalla taistelemaan kynsin ja hampain ottelusarjan toisesta voitosta! Idolseissa äänestäminen on kaiken a ja o, niin myös SC Bluesin kotipeleissä.

TERVETULOA KAIKKI KANNUSTAMAAN SC BLUES KOHTI SALIBANDYLIIGAAN, JOKAINEN ÄÄNI MEILLE ON TÄRKEÄ !!

SC Blues - OLS torstaina 29.3. klo 19.00 alkaen
liput: 4e/2e

Vaihteeksi pientä jorinaa karsintapelien maailmasta otteluraportin muodossa

26.3.2007 10:51

TAISTELU LIIGAPAIKASTA JATKUU HUOMENNA !!

22.3.2007 15:39


       vs




Liigakarsintojen ensimmäinen vaihe on jo viimestään nyt nollattu ja nyt on tosi kyseessä! SC Blues saa kotiedun turvin vieraaksi liigajoukkue OLSin Oulusta, perjantain parhaaseen katseluaikaan. OLS sijoittui salibandyliigassa toiseksi viimeiseksi (sija 13), voittaen 5 ottelua. Monta kautta liigassa painanut OLS ei hevillä halua liigasta tippua, joten luvassa on varmasti vauhtia ja positiivisella tavalla vaarallisia tilanteita! Kotiyleisölle on taas luvassa sitä herkkua, mitä ovat päässeet näkemään viimepeleistä. Nyt on pelaajien vuoro vastata huutoon ja sanella sävelet perjantaisessa koitoksessa!

OLSin parhaat pistemiehet top 5:

1. Petri Turunen 23+22=45
2. Jyrki Holopainen 13+16=29
3. Jukka Kinnunen 13+14=27
4. Juha Tammela 20+6=26
5. Lauri Pienipaavola 12+13=25

Lisämausteen peliin tuo veljesparin kohtaaminen. OLSin maalille kesken kauden Happeesta hankittu Tommi Tapio, pelaa pikkuveljeään, Teemu Tapioa vastaan! Teemu "Hanska" Tapio on kärsinyt joulun jälkeen loukkaantumisista ja murphyn laki pisti päälle vielä pahan rauhaskuumeen. Loukkaantumiset ovat nyt takana. Hanska on ollut reeneissä jo kovassa iskussa, ja nähtäväksi jää tekeekö pikkuveli isoveljensä taakse muutaman häkin tulevissa otteluissa?

Ensimmäinen ottelu pelataan siis jo huomenna perjantaina kello 18.30 ! Paikkana Monitoimitalo ja paikalla myös paras kotiyleisö!

TERVETULOA KANNUSTAMAAN SC BLUES SALIBANDYLIIGAAN KAUDEKSI 2007-2008 !! (liput 4€ / 2€)

Blues-OLS

16.3.2007 16:49

Karsintapelipäivät:

Blues-OLS pe 23.03 Monnari klo 18.30
OLS-Blues su 25.03 Oulun UT klo 17.00
Blues-OLS to 29.03 Monnari 19.00
OLS-Blues la 31.03 Oulun UT klo 18.30
Blues-OLS su 01.04 Monnari klo 18.30

TPS nousi liigaan

15.3.2007 08:51

Blues joutui taipumaan liigakarsinnassa jännittävien vaiheiden jälkeen kolmannen kerran TPS:lle, mikä tarkoitti sitä, että turkulaisen salibandyväen unelma liiganoususta lopulta toteutui. Tässä kohtaa ei voi kuin sanoa, että paremmille hävittiin. Kyllä TPS ansaitsi nousunsa. Joukkue ennen kaikkea puolusti yhtenäisemmin ja kontrolloidummin kuin Blues. Ja löytyi sitä röyhkeyttä ja taitoa hyökkäyspäässäkin aivan riittävästi. Turkulaisen sanomalehden mukaan myös joukkueen maalivahtipeli, ja vahvan valmennustiimin ansiosta myös taktinen osaaminen olivat meitä vahvempia. Näin yhden miehen valmennusyrityksenä voin toki yhtyä tuohon mielipiteeseen. Backmanin liigakokemus, Juutin vankka valmennuskokemus TPS:ssa, pelaajien henkilökohtainen valmennus ja maalivahtivalmennus. Siinä niitä tekijöitä ja asioita, joista me Bluesissa voimme vain unelmoida. Kun loukkaantumisetkin tulivat vielä kriittisellä hetkellä sotkemaan kuvioitamme, vaikeutti tämä huomattavasti tasaisten kejukoostumusten löytymistä. Siispä tähän vielä onnittelut TPS:lle noususta.

Meidän urakkamme jatkuu peleillä OLS:aa vastaan. Jos joku kuvittelee, että joukkue on nyt lyöty, niin siinä hän on väärässä. Tämä nollataan, ja tilanne jatkuu puhtaalta pöydältä. Olemme nyt kolmea kokemusta rikkaampia näiden kovien pelien suhteen. Pyrimme hyödyntämään tämän kokemuksen ja jotain myös oppimaan tekemistämme virheistä. Toivottavasti sairastumiset ja loukkaantumiset eivät enempää häiritse valmistautumistamme näihin pelihin.

Jussi   

TPS johtaa ottelusarjaa 2-0

12.3.2007 10:25

TPS lisäsi johtonsa 2-0 liigakarsinnan ensimmäisessä vaiheessa. Pelin kulusta saa kattavan kuvan TPS:n otteluraportista tai Turun Sanomien jutusta.

TPS oli jälleen tahtopuolella selvästi jyväskyläläisiä edellä ottelun alussa, ja se muodostui lopulta ottelun ratkaisuksi. Blues tuli peliin mukaan vielä kolmannessa erässä, mutta sitten onni hylkäsi jyväskyläläiset lopullisesti. Kesken ylivoimapyörityksen heitettyä pitkää juoksupalloa vastaan tullut jyväskyläläismaalivahti potkaisi pallon suoraan TPS-pelaajan lapaan, josta se kimposi maaliin. Edellisen päivän pelissä nilkkansa vääntänyt Janne Hulmi sai seuraa Veli-Matti Hynysestä, joka väänsi nilkkansa kolmannessa erässä niin pahoin, että kauden pelit lienevät ohi.

Mutta keskiviikkona pelataan jälleen, ja joukkue ei ole missään nimessä luovuttanut. Matkailu on mukavaa, ja joukkue haluaa matkustaa viikonlopulla Raisioon, jossa mahdollinen neljäs peli pelataan.

Jussi

Edustuksen pelaajat kiittävät yleisöä...

10.3.2007 23:26

SC Bluesin miesten edustusjoukkueen pelaajat tahtovat kiittää kotiyleisöään lauantaisesta pelistä.
Suurella sydämellä osoitettu kannustus ruoski pelaajia loistaviin suorituksiin. Harmi vain, ettei sitä kaikkein kirkkainta palkintoa sitten lopussa saatu pelaajien puolelta annettua yleisölle.

Mutta ensimmäinen erä Turkulaisille. Huomenna sunnuntaina ja keskiviikkona on aika voittaa kotietu takaisin. Keskiviikoksi toivotetaan jälleen kerran tervetulleeksi tämän kauden paras kotiyleisö monitoimitalolle. Tulkaa sankoin joukoin jännittämään Jyväskylän parasta salibandyviihdettä ja hoidetaan homma kotiin tällä kertaa! Teidän, kotiyleisön kannustusta taas tarvitaan, KIITOS!

KARSINNAT SALIBANDYLIIGAAN ALKAA!!

7.3.2007 10:44

Kausi huipentuu, jännitys tiivistyy...




SC Blues kohtaa länsilohkon voittajan, Turkulaisen seuraylpeyden TPSn lauantaina alkavassa ottelusarjassa. Sarjasta povataan äärimmäisen tasaista ja erittäin hyökkäysvoittoista peliä. Jossa varmasti nähdään salibandyn kaikki hienoudet jokaisessa osaottelussa. TPSn valmentaja Ray Backman pitää kotijoukkuetta jopa hieman parempana hyökkäyspäässä... Tosin se tiedetään, että TPS on erittäin kurinalainen, oman pään kautta pelaava joukkue, joka ei anna vastustajilleen mitään ilmaiseksi. Kyseessä on siis kahden hienon joukkueen reilu taistelu, josta voittaja nousee ensikaudeksi Suomen korkeimmalle sarjatasolle!

Pelaajat ovat molemmissa seuroissa valmiita, mutta onko yleisö? Nyt viimeistään tarvitaan sitä tukea katsomosta, joka siivittää SC Bluesin parhaimpaan mahdolliseen suoritukseen! Tervetuloa seuraamaan Keski-Suomen parasta salibandyviihdettä, ja ottakaa kaverit, siskot, tädit, veljet ja serkut mukaan jännittämään ja nauttimaan!

SC Blues - TPS Salibandyliigakarsintojen 1. vaiheen ottelut:


10.3. lauantai: SC Blues - TPS , Jyväskylän monitoimitalo , klo 17.00 alkaen


11.3. sunnuntai: TPS - SC Blues , Caribia, Turku , klo 18.30 alkaen

14.3. keskiviikko: SC Blues - TPS , Jyväskylän monitoimitalo , klo 18.30 alkaen

tarvittaessa:

17.3. lauantai: TPS - SC Blues , Caribia, Turku , (ajat varmistuvat myöhemmin)

18.3. sunnuntai: SC Blues - TPS , Jyväskylän monitoimitalo , (ajat varmistuvat myöhemmin)

21.2.2007 10:28

Blues liigakarsintoihin

Jotta tuo joulupukki saadaan häipymään tuosta sivulta sinne minne se kuuluukin muutamaksi kuukaudeksi, niin elvistellään nyt tässä etusivullakin hieman sillä, että Blues selvitti viikonlopulla tiensä tuleviin liigakarsintoihin. Karsinnat alkavat 10.3 länsilohkon ykköseksi päätyvää joukkuetta vastaan. Kotiedun saa enemmän pisteitä runkosarjassa ottanut joukkue. Länsilohkon tilanne on vielä auki, mutta todennäköinen vastustaja löytyy parivaljakosta TPS-SBS Pori. Paras viidestä -systeemillä pelattavan ottelusarjan voittaja nousee suoraan liigaan, ja häviäjä pelaa toisen paras viidestä ottelusarjan liigassa 13. sijoittunutta joukkuetta vastaan.

Blues valmiina kauteen

26.9.2006 13:00

Otsikko lupaa joukkueen olevan valmiina tulevaan kauteen ja niinhän se asia tietysti onkin. Kun pelit alkavat, valmiina on oltava. Helppoa ei valmistautuminen tähän kauteen kuitenkaan ole ollut. Vastoinkäymisiä loukkaantumisista ja muista seikoista johtuen on ollut yli oman tarpeen. Uskoisinkin alkukauden menevän viisikkopelimme yhtenäistämiseen sekä mm. erikoistilannepelaamisen parantamiseen. Toivoa sopii, että pääsemme harjoittelemaan ehjin viisikoin, ja pääsemme näin vakiinnuttamaan vähitellen myös ketjukoostumuksia.

Harjoitustapahtumat, joita ei ole ollut ainakaan liikaa, ovat menneet kohtuullisesti.  Uudet tulokkaat ovat sopeutuneet joukkueeseen kohtuullisen hyvin, ja onnistumisia on tullut laajalla rintamalla. Harkkapelien tuloksista ei kuitenkaan pidä tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Sarjapelit ovat täysin oma maailmansa ja niihin  jokainen joukkue tulee aivan eri sykkeellä. Takki auki sarjaan ei sovi lähteä; mitään ei tule ilmaiseksi. Tavoitteemme on viime vuotisen kolmannen tilan parantaminen, ja siitä sitten jatkopelit. Kova on haaste, mutta ainekset tavoitteen täyttymiseen ovat olemassa. Toivottavasti kannustusjoukot löytävät sankoin joukoin tiensä halliin. Yritämme jälleen tarjota yleisölle viihdyttävää salibandya, vauhtia, ja positiivisella tavalla vaarallisia tilanteita.

SC Blues kaudella 2006-2007

Ville Puro MV
Jaakko Kaistinen MV
Elias Jokiranta MV

Kaale Nieminen P
Jaakko Kuulasmaa P
Jussi Turunen P
Niko Pietilä P
Joonas Valjakka P
Antti Kauppinen P
Arto Kautto P

Janne Hulmi H
Aki Kivelä H
Veli-Matti Hynynen H
Lasse Laine H
Anssi Sirviö H
Teemu Tapio H
Eetu Keski-Levijoki H
Ismo Nybacka H
Tomi Scharin H
Antti Littunen H
Tuomas Hiltunen H
Lasse Mäkinen H
Jussi Kaarisalo H
Reetu Nieminen H 

Valmennus: Juhani Hynynen
Jojo: Jukka Erola
Huoltaja: Olli Leskinen

Jussi

Blues kohensi talouttaan korjaamalla TT-turnauksen 1000 € voittopotin kotiin

28.8.2006 10:28

Turnausraportti

Joskus yksi yö kaiken muuttaa voi. Näin kävi Bluesin miesten joukkueelle, joka pelasi melko aneemisen ensimmäisen turnauspäivän TT-turnauksessa Turussa, mutta uudesti syntyi seuraavaan päivään mennessä, ja korjasi lopulta potin kotiin.

Lähtökohtahan oli sellainen, että meillä oli EM-koripallosta johtuen takanamme ainoastaan muutama lajiharjoitus ennen turnausta. Tämä, ja inhottavan nihkeä muovialusta näkyivät otteissamme selkeästi ensimmäisenä turnauspäivänä. Liikkeemme oli kuin hidastetusta filmistä ja pallo pomppi aivan toivottomasti pelaajien mailojen lavoissa. Kaksi syöttöä omille oli lauantaina harvinaista herkkua.  Palloja meneteltiin vaarallisesti, ja viimeistely ontui pahasti. Mutta peli parani koko ajan, ja yhtä ennakkosuosikeista, TPS:aa, vastaan pystyimme jo kohtuulliseen esitykseen. Peli päättyi tasan ja hävisimme sen sitten rankuilla. Mutta odotukset sunnuntain suhteen eivät olleet erityisen korkealla. Toki uskoimme koko ajan omaan tekemiseemme ja homman nousujohteisuuteen.

Sunnuntain aamupäiväpelissä vastassa oli Säkylän II-divarilainen Karhukopla, joka ilmeisesti oli tyytyväinen lohkovoittoonsa eikä enää pystynyt kunnon vastukseen aamukankeaa joukkuettamme vastaan. Päivän myöhemmissä peleissä homma parani edelleen, ja pelit hyvin liikkuvaa I-divarilaista FBT Poria vastaan sekä viime kauden liigakarsija AFC Campusta vastaan hoidettiin jännittävien vaiheiden kautta. Pakettia oli hieman muuteltu uuteen uskoon ja tämä näytti piristävän pelaamistamme. Pyrimme pelaamaan koko materiaalilla, ja onnistumisia tulikin laajalla rintamalla. Turnaussivuilla on tilastoja, joissa näkyy joukkueestamme varsin yllätyksellisiäkin nimiä. Loppuottelussa TPS:n pudottanut Paimion Ruoska oli pirteä joukkue, mutta ei lopulta pystynyt uhkaamaan voittoamme. Kyllähän se tuhat eroa toki maistuu. Se on ihan mukava summa näissä ympyröissä. Turnaus palveli hyvin joukkueen valmistautumista kauteen; saimme pelituntumaa ja koviakin vääntöjä nähtiin. Samoin uusia pelaajia saatiin katsastettua tositoimissa. Ihan hyvin kaverit esiintyivät. Hommasta jäi kaiken kaikkiaan positiivinen fiilis. Fysiikkamme kesti yllättävän hyvin, josta kiitos kuulunee menneen kesän työn teolle. Pientä jumia oli havaittavissa, mutta se kuuluu asiaan kauden tässä vaiheessa. Mutta pitkän kauden aikana sekin puoli sitten lopullisesti punnitaan.

Suurin miinus turnauksen tiimoilla koettiin, kun valmentajan auton moottorista alkoi nousta savua, ja monien vaiheiden jälkeen auto jäi korjattavaksi Turkuun. Autokunta pääsi vuokra-autolla Jyväskylään joskus aamuyön alkutunteina.

Käykääpä katselemassa turnaussivuja, siellä on kuvamateriaalia ja tilastoja, joita en viitsi käydä tässä toistamaan. Ilmeisesti pojat laittavat myös oman näkemyksensä turnauksesta jossain vaiheessa sivuille. Että lukekaapa sitten sieltä ne värikkäämmät kuvaukset turneeviikonlopusta :)

Jussi
© 2005 - 2006 SCBlues,
Toteutus, ulkoasu, suunnittelu: Jari Pennanen
(0,2176 sec)